Miten Suomeen saataisiin lisää maailmanluokan jalkapalloilijoita?

Suomea pidetään jääkiekkomaana ja jääkiekko onkin meillä erittäin suosittu laji. Tästä huolimatta myös jalkapallo on suosittu laji, joka kerää suuren määrän harrastajia joka vuosi. Suomea ei kuitenkaan pidetä jalkapallon huippumaana eikä Suomessa ole saatu kasvatettua kovin suurta määrää maailmanluokan pelaajia. Tilanne on aivan toinen jääkiekon osalta. Mitkä syyt vaikuttavat tähän?

Valmennus on osittain vanhanaikaista ja visiot epärealistisia

Fifan rankingissa Suomi on pudonnut putoamistaan, ollen vuonna 2015 sijalla 90. Jopa Sudan, Ruanda ja Viro ovat kirineet Suomen ohi Fifan ranking-tilastoissa. Suomen paras sijoitus tällä listalla on ollut sija 33, jonka Suomi saavutti vuonna 2007. Tästä syystä Suomen jalkapallon tila vaikuttaa huolestuttavan matalalta ja visiot siitä, että Suomi saataisiin nostettua kymmenen parhaan eurooppalaisen jalkapallomaan joukkoon muutaman vuoden sisällä kuulostavat epärealistisilta. Samanlaisia epärealistisia tavoitteita on ollut nähtävissä lasten ja nuorten valmennuksen parissa, jossa tavoitteena on kehittää sellainen valmennustapa, joka olisi koko Euroopan tehokkain. Aikaa tämän tavoitteen saavuttamiselle on varattu huikeat 3-5 vuotta. Jos valmennuksen pohjana on näin epärealistiset tavoitteet, on koko valmennuksen pohja aika heikoilla kantimilla.

Valmennuksessa on päätetty panostaa pelaajien kehittämiseen kokonaisvaltaisella tavalla. Heidän kehittymistään on päätetty seurata aikaisempaa tarkemmin ja järjestelmällisemmin. Valmentajakoulutuksen vaikuttavuuden tutkimiseen on päätetty panostaa. Valmennuksessa hyödynnetään jo nyt runsaasti nykyaikaista tekniikkaa, mutta tekniikan hyödyntämismahdollisuuksia voitaisiin tutkia lisää. Tekniikan hyödyntäminen on mahdollista valmentamisen lisäksi myös esimerkiksi seuran elinvoiman kehittämistoimissa sekä valmentajien kouluttamisessa.

Monissa jalkapallon huippumaissa on korostettu jo pitkään jalkapallon älyllistä luonnetta. Voidaankin kysyä painotetaanko Suomessa liiaksi jalkapallotaitojen harjoittelua unohtaen pelin älyllisyys sekä loogisuus. Huippumaiden valmennusjärjestelmä on syntynyt kulttuurinsiirtoprosessin kaltaisella tavalla vuosikymmenten saatossa eikä tällaista valmennusjärjestelmää ole mahdollista luoda hetkessä.

Suomalaisen jalkapalloilun kehittämisessä olisikin tärkeää määritellä suomalainen pelitapa sekä suomalainen ihannepelaaja. Nämä käsitykset vaihtelevat maasta toiseen ja ellei tällaista määrittelyä ole tehty, on vaikea tietää, mihin valmennuksella oikein pyritään. Osa huippumaista panostaa pallon hallintaan perustuvaan valmennukseen sekä aktiiviseen pelitapaan, mutta myös muunlaiset valmennusmallit voivat olla aivan yhtä toimivia.

Jalkapalloa harrastaa Suomessa yli 500 000 henkilöä, joista lähes 130 000 on lisenssipelaajia. Näin suuresta harrastajamäärästä huolimatta Suomessa ei kuitenkaan ole saatu kasvatettua montaakaan maailmanluokan pelaajaa. Liian pienestä harrastajamäärästä tämän ei pitäisi johtua. Esimerkiksi Islannissa pelaajia on huomattavasti Suomea vähemmän, mutta huippuammattilaisia maassa on kasvatettu huomattavasti Suomea enemmän. Tämän voidaan arvioida johtuvan joko suomalaisen valmennuksen tasosta tai siitä, ettei jalkapallon pariin hakeudu riittävää määrää liikunnallisesti lahjakkaita harrastajia. Yhdeksi syyksi on esitetty sitä, että monet lahjakkaat urheilijat hakeutuvat pelaaman jääkiekkoa.

Suomalaista jalkapallovalmennusta on pyritty kehittämään erilaisten kehittämismallien avulla, mutta niistä ei ole ollut toivotunkaltaista apua. Ollaankin tilanteessa, jossa näitä kehittämismalleja pitäisi kehittää. Monissa seuroissa tunnutaan olevan siinä tilanteessa, että valmentamista jatketaan perinteisillä tavoilla, vaikka jalkapallon huippumaissa on jo ehditty kehittää ja ottaa käyttöön huomattavasti näitä malleja kehittyneempiä valmennustapoja.
Kehittämistarpeita pohdittaessa tulee pohtia esimerkiksi A-maajoukkueen tilannetta, Veikkausliigan ammatillisuutta, Veikkausliigan tasoa, suomalaista peli-identiteettiä, peruspelaamisen mallia, maailmanluokan pelaajien määrää, juniorivalmennuksen laatua, seurojen sekä valmentajien systemaattista toimintaa, jalkapallon käsitteistön laajuutta sekä yhteneväisyyttä, jalkapallon arvostusta, lasten sekä nuorten kilpasarjojen tasoeroja sekä junioreiden valmennuksessa esiintyvää tehokkuusajattelua. Nyt tarvitaan analysointia sekä valmennuksessa ilmenevien ongelmien kohtaamista. Ellei näitä ongelmia myönnetä ja uskalleta kohdata rohkeasti, Suomen jalkapallovalmennuksen taso tuskin nousee sille tasolle, jolla sen pitäisi olla, jotta Suomi voisi sanoa kuuluvansa huippujalkapallomaiden joukkoon.